Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2013

Pikamökkeilyä ja huutokauppaa.

Viikonloppuna lähdettiin Hoon ja Hennin kanssa melkein yllärimatkalle. Kaverini sukutilalla Köyliössä järjestettiin lauantaina huutokauppa. Päätimme käydä metsästämässä aarteita ja piipahtaa samalla tätini perheen mökillä. Tuliaisiakin vietiin sillä vietin automatkani virkkaamalla sievää punaista koria.


Tässä mökissä mä olen viettänyt lukuisat lapsuuteni kesät. Muistan olleeni hyvin katkera siitä, ettei mummimme asunut maalla vaan kerrostalossa. Mun mielestä kunnon mummolla olisi pitänyt ehdottomasti olla punainen tupa ja perunamaa. No, onneksi tädilläni sentään oli sellainen: Sarini. 

Voi niiden kaikkien muistojen määrää. Mä assosion esimerkiksi kuminan ja teen yhdistelmän todella vahvasti Sariniin. Tämä johtunee siitä, että tarjolla on usein ollut Kosken Juustolan kuminajuustoa. Tätä juttua kirjoittaessani ja linkkiä hakiessani huomasin, että Juustolan tuotteita saa myös Helsingistä. Täytynee käydä kurkkaamassa vaikkapa "lähikaupassamme" Kannelmäen Prismassa. 

Tällä kertaa viivähdimme vain yhden yön, Hoo ja Henni ensimmäistä kertaa. 





Lauantaisesta huutokaupasta löytyi kuin löytyikin aarteita vaikka minkämoisia. Tässä jotain eriteltynä. Maitotonkat 6 ja 8 euroa, matkalaukut 6 euroa kappale, lampaantalja (ISO) 6 euroa, noja(kiikku)tuoli 20 euroa. Iso musta räsymatto hyppäsi kyytiimme jo Sarinin aitasta ja komistaa nyt olohuoneemme lattiaa. Tuoli on oletettavasti 30-luvulta, mutta veikkaamme, että sen istuinosa on kunnostettu jossain vaiheessa. Onneksi remontit vaikuttavat siltä, että ne on tehty vanhaa kunnioittaen. 


Nämä ihanat pienet ruskeat pullot pääsivät lipaston päälle parvekkeen ikkunan eteen olohuoneseen.


Huutokauppa oli mahtava kuuden tunnin elämys. Päivä oli mitä kaunein, Henni jaksoi kohtuullisesti ja me erinomaisesti. Kaikki huudetut ihanuudet mahtuivat farkkuun ja ehdimme vielä illaksi ystävien tupareihin. Pieni väsynyt matkaaja jäi vetämään tirsoja lampaantaljalle. Taitaa olla Nakkipossun uusi lempipaikka tässä. 


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ihastuttava Toivolan Vanha Piha Jyväskylässä

Tultiin Jyväskylään viettämään kesää (oikeasti Hoolla oli työkeikka täällä) ja vierailemaan äiskän luona. Maailman paras Erinkin tuli yökylään. Torstaina mentiin vierailemaan Toivolan Vanhalla Pihalla
"1800-luvun lopun käsityöläispiha Jyväskylän keskustassa on herännyt uuteen loistoonsa tunnelmallisen kahvilan, käsityöläispuotien ja yrittäjien toimesta."
Juuri jotain tällaista olen aina kaivannut Jyväskylään. Kaupunki on historiansa alkuaikoina ollut suunnattoman kaunis, mutta 60-luvulla alkanut ja siitä jatkut purkuvimma tuhosi kauniit puutalot lähes täysin. Tästä järjettömästä vääryydestä voisin itkeä ja paasata vaikka kuukauden putkeen, mutta jääköön ikävät asiat hyvien varjoon. Mikäli Jyväskylän kaunis historia kiinnostaa, kannattaa tutustua vaikkapa Jussi Jäppisen teoksiin. Onneksemme edes tämä kortteli ja nämä talot ovat säilyneet ja saaneet arvoisensa kohtelun.



Yritä nyt tästäkin pikkuisesta vempulasta saada järkeviä kuvia. Kameraan katsotaan ja paikallaan istutaan tasan silloin, kun se EI ole kuvausvalmiina.


Voi mitä löytöjä! Super Mukavan ihana rusettimyssy. Ai että mä toivon löytäväni tämän lahjapaketista syntymäpäivänäni...



Mun iso ja pieni seuraneiti; ängi ja Erin.




Lattiafiilistelyä. Sitten joskus tällainen ihana leveä lankkulattia omaksi kiitos.



Tunnelmallisessa ja viihtyisässä Kahvila Muistossa on pöytiin tarjoilu. Raaka-aineet ovat tuoreita ja maut herkullisia. Kahvilasta saa sekä salaatti- että keittolounasta. Suosittelen poikkeamaan. Me syötiin kylmäsavuporoleivokset sekä mansikkaleivos.






Trikootakin lähti mukaan. Saas nähdä ehdinkö tekemään äidille maton tällä reissulla, todennäköisesti en. Onpahan sitten kotona iltaisin tekemistä (ihan niinkuin ei muuten olisi) :) 

Toivolan Vanha Piha oli erittäin miellyttävä ja mukava retkikohde. Hyvä, että Jyväskylässäkin osataan. Menkää menkää, olisi kurja nähdä tällaisen mahtavuuden kariutuvan.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pieni punainen virkattu matto

Tämän piti tulla vessaan. Meidän vessan lattia on jonkin sortin massaa ja suhteellisen liukasta, joten eipä sinne oikein trikoomatto käytännöllisyyden puolesta sovi. Harmi. Vaan eipä syytä huoleen, matto sopii kuin nakutettu meidän makuuhuoneen ovensuuhun!





Olipa ihana virkata pitkästä aikaa. Jossain vaiheessa haluaisin ihan järjettömän läjän harmaata kudetta, jotta voisin tehdä ihan järjettömän ison harmaan maton!

Tämän matto on tehty Kangasaitan Juhannusruusun ohjeella niin, että koko on jätetty pienemmäksi. Tein mattoa ohjeen mukaan 10. kerrokseen asti ja 11. kerroksen virkkasin pelkkiä pylväitä ilman ketjusilmukoita. Jokaisen ketjusilmukan tilalle tein pylväitä. Musta tuntuu, että lisäyksiä ei olisi ehkä tarvinnut yhtä paljon kuin ohjeessa, mutta aikas nätisti se asettuu kuitenkin.

Suosittelen kokeilemaan!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Virkkailua pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa tänään oli virkkauspäivä! Vyyhtien kerimisvimma iski työpäivän päätteeksi ja jatkui virkkaamisena. Hitaasti, mutta varmasti valmistui 2 koria omaan kotiin.

Tästä se lähtee!


Pelastettu pikkupenkki odottaa reipasta verhoilijaa. Missäköhän se semmoinen luuraa?


Alla näkyvä pellavatyyny on Hoon siskon Eija Nevalan käsialaa. Kyseinen kuosi on Ruode.


Nousee nousee...



No nyt ollaan jo harmaassa ja hups, ne on valmiit molemmat! Kylläpäs olenkin taitava! 



Siinä ne on. Huomenna jatketaan isommalla valkoisella. Tämä harmaa riitti vain yhteen koriin, joten lisää tehdään eri sävyllä. Väliäkös tuolla, harmaa on aina ihana! Niinkuin Ismo Alanko laulaa "Harmaa on hyvä väri".

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Työtilan pikkujoulu-tuparit

Kahden kuukauden kunniaksi päätimme järjestää toimistollemme juhlat. Ajankohta oli hitusen pakon sanelemaa ja toisen hitusen tietoinen veto. Pikkujoulukautena oli odotettavaa, ettei osallistujamäärä olisi huimaava. Tämä oli ihan jees, koska tilaakaan ei ole määräänsä enempää.

Esivalmisteluja. Tässä valmistuu jouluvyö!

Tarjoiltavaa oli rajoitetusti, mutta sitäkin paremmin valikoidusti. Pipareita, juustoja, ruisnappeja, patonkia sekä ikisuosikkia: valkosipulimömmöä. Reseptiä multa kysellään usein ja se on näinkin yksinkertainen:

Valkosipulimömmö:

raejuustoa 200g
sulatejuustoa (esim. Olympia) 200g 
valkosipulia maun mukaan

Sekoita keskenään. Muuta ei takuuvarmaan hittiin tarvita. 

Juustoista mainittakoon, että suositellaan lämpimästi Rainbown sini-valkohomejuustoa. Maku on älyttömän hyvä ja hinta on käsittämättömän pieni!


Halusimme tarjota pikkujouluissa glögiä. Meillä ei vain ole työtilalla liettä, joten lämmitys isolle porukalle olisi ollut liian hidasta mikrossa. Haeskelimme netistä ohjetta kylmälle glögiboolille ja sattumien kautta saatiin kaveriltani yksi kokeilemisen arvoinen ohje. Mä toivon, ettei tämä ole mikään tarkkaan varjeltu salaisuus, koska aion jakaa tämän nyt myös teille (onneksi tätä on hieman muunneltu).

Kylmä glögibooli:

0,5 litraa viinaa
1 plo Hehkuviiniä
1 tölkki kaupan glögiä
1 plo Vichyä
0,75 l Russiania
1 jäädytetty kaupan glögitölkki
Appelsiiniviipaleita

Ai että, oli muuten hyvää! Vastoin kaikkia ja kaikkien ennakko-odotuksia. Tätä tehdään varmasti toistekin.


Piirtoheittimellekin keksittiin loistavaa käyttöä! Ensinnäkin siitä tuli mukava valaistus tilaan ja toiseksi siitä oli hauska heittää juhlioiden leikkelemiä lumitähtiä seinälle.

Liitutauluseinä vielä siinä vaiheessa, kun siihen mahtui piirtämään :)

Seuraavana aamuna olo olikin sitten yhtä kärsimystä. Ei, ei krapulan, vaan hirvittävän närästyksen myötä. Onneksi mies on ihana ja rakas, ja käväisi hakemassa kaupasta ensiapua. Näillä helpottui.


Kerrassaan mahtavat juhlat oli! Täytyy järjestää keväällä uudet kemut. Kiitos kaikille teille, jotka pääsitte juhlistamaan meitä ja kiitos myös kaikille, jotka olitte hengessä mukana!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tasan kuukausi jouluun!

Tajusin sen Harakanhatusta, että tosiaan, nyt on enään kuukausi jouluaattoon! Ihan joka vuosi mä päätän, että nyt aloitan jouluvalmistelut jo marraskuun alussa. Silti olen auttamattomasti myöhässä joka joulu. Olen luopunut korttien lähettämisestä (niin ihanaa kuin niitä onkin saada ja lähettää) sekä ostetuista lahjoista. Tai no, toki joskus ostan jotain, jos tiedän, että se on kaivattu ja tarvittu juttu. Tykkään tehdä itse, mutta samalla koitan miettiä myös lahjan saajaa, en tykkää antaa vain siksi, että mukamas "pitäisi" antaa.

Kävin tänään kyläilemässä Kaisa K:n luona, oli ihanaa istuskella hyvän salaatin ja jälkkärin äärellä ja jutella niitä näitä. Todettiin molemmat, että jotain lahjapajameininkiä olisi hyvä alkaa järjestelemään. Sovittiin siis, että tonttuillaan itsenäisyyspäivänä kera punaviinin.

Tässä jotain ideoita, lisää löydät  (ja ohjeita) mm. Pinterestistäni


Kesäkuvahaaste

Kuulemma blogeissa on meneillään jonkin sortin kesäkuvahaaste, jonka minulle vinkkasi Tiina. Ideana on valita kuusi kuvaa viime kesästä, jotka kuvastavat tärkeitä hetkiä. En tiedä, kuuluuko tämä alkuperäiseen haasteeseen, mutta tykkäsin Tiinan tavasta avata kuvat teksteillä muistoista, niin siis teen minäkin.

Viime kesä meni vahvasti töissä lukuunottamatta yhden viikon palkatonta lomaani. Töissä oli toki ihan mukavaa, mutta katsotaan, jos ensi kesältä jäisi enemmän ihania muistoja.

Kesän ensimmäinen jäätelö

Ei ole ensimmäisen irtojäätelöannoksen voittanutta. Tämä tosin taisi jäädä melkein ainoaksi. Yleensä olen niin älyttömän pihi, etten halua maksaa isoja summia yhdestä irtopallosta vaan kävelen mielummin kauppaan ja ostan jäätelöni sieltä. Tässä annoksessa komeilee kolajäätelö ja mansikkasorbetti.


Siskontyttöni Erinin ja Hennin ensikohtaaminen

Mua jännitti jotenkin todella paljon tämä tapaaminen. Niin paljon kuin Henniä rakastankin, se osaa olla tosi innokas ja nopea liikkeissään, silloin kun vastassa on vauva, voi vahinkoja sattua helpommin vaikkei niitä kukaan tahallaan tekisikään. Kaikki meni kuitenkin älyttömän hyvin ja Henni kuunteli ja kunnioitti Eriniä enemmän kuin monia aikuisia. Sain siis olla molemmista hirmu ylpeä.



Juhannus

Käytiin äidin luona Jyväskylässä juhannuksena. Tähän mun on pakko laittaa kaksi kuvaa, koska muuten äitiä surettaa. Jos multa kysytään lapsuudesta muistoja, ne keskittyy usein hyvin vahvasti ruokaan. Meillä on aina syöty hyvin ja ruokaa on rakastettu isosti. Äiti on loistava kokki ja äidin miesystävä Seppo mahti grillaaja, joten jälleen kerran syömäpuoli oli taitavissa käsissä. 

Toinen kuva on juhannuskukista. Tänä vuonna ei enää tarvinnutkaan kerätä kukkia tyynyn alle, kun on tuo prinssi jo löytynyt, mutta sitäkin isompi kimppu kerääntyi vaasiin. 




Kesäloma

Kuten alussa mainitsin, mun kesäloma oli vain viikon pituinen tänä vuonna. Se menikin sitten mukavasti sukuloidessa. Oli ihanaa, että Joose ja Salla järjestivät sukulaisille kokoontumisen ja lomamme alkoi siitä. Mulla on ihania sukulaisia ja kaikkia paikallaolijoita oli tosi kiva nähdä (toki niitä poissaolleitakin olisi ollut kiva nähdä). Tällaisia tarvittaisiin enemmänkin.



Virkkaus

Kesällä jatkui mun keväällä aloittama harrastus, eli virkkaus. Koska itselläni ei ole ajokorttia, menee matkat kivasti virkkaillessa!



Siinäpä ne kuusi kuvaa sitten taisi olla. 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Sinistä tilauksesta

Ystäväni tilasi sinisiä koreja. Kotoa löytyi vain tosi ohutta sinistä trikookudetta, josta ei parhaalla tahdollakaan saa kovin tukevaa koria. Niinpä pistäydyin Snurressa hakemassa kudetta sekä ihastelemassa lankavalikoimaa muutenkin. Kyllä tuntuu kuin karkkikauppaan astuisi, niin kauniin värikästä Snurressa on! Suosittelen piipahtamaan vaikka vähän kauempaakin.