Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiteilua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiteilua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pääsiäinen 2014

Aloitetaas tämä kevätherääminen vaikkapa edesmenneestä pääsiäisestä. Kyläilimme pitkästä aikaa Jyväskylässä niin, että jäi aikaa jopa yövisiitille maaseudun "rauhaan". Pääsin tuoksumaan hevoselta oikein kunnolla. Muistan, kuinka pienenä olisin halunnut jättää kokonaan peseytymättä tallilla käynnin jälkeen.... Hieman samanlaiset fiilikset palasivat mieleeni.

Päästiin kärryajelullekin. Hoo pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa ohjaksiin. Sanoisin, että näistä kahdesta heposesta sai haastavamman ajettavan :) Punto on Pirpanaan verrattuna sellainen, noh, lehmä.



Tältä pitäisi näyttää elämän. Joka päivä. Maailman paras haliponi Punto.





Ehdittiin me maalata kananmuniakin! Sain kunnian toimia virallisena munien puhaltelijana, hyvin meni, vaikkei harjoitusta taida takana ollakaan. Munia tuli niin monta, että sain onneksi apua seurueen miehiltä. Toiselta konkreettisesti, toiselta ääneen hymyilemisen muodossa. Tädin pieni kulta oli mitä taitavin maalaaja! Taustalla uusi tuliaisponi, tietenkin.



Jälkiruoaksi tehtiin Pavlovaa. Tätä oltiin jo ehditty kotona järjestetyllä illallisella harjoitella. Paras jälkiruoka, mitä tiedän. Kevyt, makea, raikas. Ohje löytyy esim. täältä.


Parhaat leikkikaverit :) Tiedän, kenestä tulee hyvä isi. Ikävä tuli. Onneksi viime viikonloppuna ehdittiin pikaisesti taas moikata.


tiistai 18. helmikuuta 2014

Unelmaduuni!

Viime lauantaina se taas alkoi, mun unelmaduuni! Syksyn piirustuskurssi Herossa onnistui niin hienosti, että sain kunnian jatkaa uudella kurssilla nyt keväällä. Viime kurssilla keskityttiin hieman konservatiivisempaan piirtämiseen, tällä kertaa mennäänkin sitten luova kärki edellä. 

Löysin Manchesterista ihanan kirjan "Just Draw It!" jota käytän opetuksen tukena ja apuna tuntien suunnittelussa. Kaikkia osioita ei ehdittäisi missään nimessä käydä läpi, mutta kirjassa on paljon käyttökelpoisia tehtäviä, varsinkin omille tunneille hieman sovellettuna.




Paljon en ehdi itse piirtelemään, kun käyn kiertelemässä, neuvomassa, kannustamassa, rohkaisemassa ja opettamassa ihmisiä. Oppilaita on kurssilla kuusi, joka on aika hyvä määrä, vielä tosin ehtii mukaan! Tykkään siitä, että ryhmä on tarpeeksi pieni, jotta ehdin keskittymään jokaiseen opiskelijaan yksilönä.


Mun pikainen havainnointi aiheesta.
Ekalla kerralla tehtävänä oli piirtää nyrkkeilijöitä niin, että kuva on edessä väärinpäin. Tarkoituksena oli keskittyä kuvaan abstraktina teoksena, ei siis objektina, jonka tunnemme. Tiesin jo tehtävää päättäessäni, että tunnilla oltaisiin aluksi ihmeissään. Alun jännityksen lautettua kaikki piirsivät ja hyvinpä vielä piirsivätkin :) Oon niin ylpeä mun tyypeistä! Ihanaa päästä seuraamaan, mihin asti tällä kurssilla kehitytään! Nyt taas odotelen jo innolla ensi lauantaita.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Banneri ystävän blogiin.

Vakioasiakkaani Emmi halusi blogilleen uutta ilmettä bannerin muodossa. Työ oli jälleen kerran mielenkiintoinen, ihanasti luova ja vapaa. Emmi on aikojen saatossa todettu äärettömän helpoksi asiakkaaksi, siitäkin huolimatta ettei hän itse aina oikein tiedä, mitä haluaa. Pienellä viilauksella on kuitenkin päästy aina loistavaan lopputulokseen :) Varmaan meillä on jonkinlainen henkinen yhteys näissä visuaalisissa asioissa.

Emmi kirjoittaa elämänmakuista ja -näköistä blogiaan "Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)" Lily-portaalissa. Käyhän toki lukaisemassa!


Vielä kerran haluan myös kiittäää Emmiä kauniista sanoista (sekä mahtavasta lempinimestä "Kikkeli"). Tällaisilla teksteillä voi helposti ja pysyvästi lämmittää toisen mieltä ja saada valoa harmaaseenkin päivään.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Poni on valmis!

Muistatteko, kun hetki sitten piirsin hevosta? No, nyt kuva on valmis ja myynnissä Society6:ssa. Kuvaa saa luonnollisesti printtinä mutta myös mm. tyynynä, paitana, läppäri- ja kännykkäkuorina sekä kauppakassina!








tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pony on the way


Pitkästä aikaa alkoi himottamaan piirtäminen ihan oikealla kynällä ihan oikealle paperille. Tässä alkua, huomenna jatketaan. Lopputulos on sitten aikanaan (ehkä jo huomenna) tilattavissa Society6:sesta. Nyt kotiin tekemään Hoolle ruokaa niinkuin kunnon avovaimon kuuluu :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Vihdoin seinällä! - Jumala näkee sissejä -

Sain viime kesänä enoltani 31-vuotislahjaksi Oiva Meriläisen suuren hiilityön "Jumala näkee sissejä". Siitä asti teos on odottanut seinälle pääsyä. Tänään se vihdoin tapahtui!

Tuli jotenkin hyvin aikuinen ja selkeä olo. Kaikki pienet ja vähän isommat seinää koristaneet taulut, jotka kollaasina loivat aavistuksen leikkisän vaikkakin hieman sekavan tunnelman olohuoneeseen, odottavat nyt parempia paikkoja itselleen. Saas nähdä koska se projekti on loppuunsaatettu :)



maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulutouhuja työhuoneella

Isointa seinäämme työhuoneella päällystää liitutaulumaali. Pojat  yhdistivät luovat voimansa ja koristelivat seinän joulukuuseksi pukeutuneella Kiikillä, jolla on tähtikala latvassaan (anteeksi, hieman sisäpiiriläppää). Ture piirsi ja Tuomas väritti. Kiitos pojat!

Tähän mennessä työhuoneemme on toiminut myös mm. tonttujen joululahjapajana. Tästä en kuitenkaan anna teille edes maistiaisia, oletuksena että asianomaiset lahjottavat saattavat kurkistaa myös tänne. Katsotaan sitten joulun jälkeen. :)



torstai 8. marraskuuta 2012

Bulliprintti ja Society6

Avasin itselleni tilin Society6 yhteisöön ja verkkokauppaan. Sain vihdoin myös ulkoistettua printtini ja laitoin edellisessä postauksessa esittelemäni bulliprintin myyntiin tänne. Ihanaa, kun voin ulkoistaa painon ja tuotteet ja keskittyä itse vain suunnitteluun :) Tätä on siis saatavana mm. julisteena, canvastauluna, kassina, iPod-kotelona, korttina, t-paitana jne...

Tässä kuva, ja shoppaamaan pääset tästä

tiistai 6. marraskuuta 2012

Bullijulistetta pukkaa

Teinpä ihan omaksi iloksi pitkästä aikaa bullijulisteen. Ajattelin, että tätä voisi jopa myydä eteenpäinkin. Vielä on hakusessa se lopullinen hinta, kunhan saan painosta tiedot, niin ilmoittelen täälläkin, jos joku vaikka innostuisi tilaamaan ;)




Lähikuvaa tekstuurista


keskiviikko 19. tammikuuta 2011

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Maalailua

Pitkästä aikaa innostuin eilen maalaamaan! Siinä menikin sitten melkeen koko yö, kun ei malttanut lopettaa ollenkaan. Tässä tulos:
 Tässä vielä yksi aiemmin Suskille maalattu taulu

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kesäkuulumisia

Koulu loppui ja semityöttömän elämä alkoi. Edelleen saan onnekkaana tehdä oman alan freelancerin hommia, mutta kyllä mä silti etsin enemmän tai vähemmän aktiivisesti ihan päivätöitä. Olisi helpottavaa tietää, että saa kuukausipalkkaa, paljon se on ja koska se tulee. Elämän suunnittelu olisi huomattavan paljon iisimpää.

En mä silti valita. Tai ainakin yritän olla valittamatta. Nytkin olen myynyt itse tehtyjä bullimagneetteja hyvällä menestyksellä (kohta kaikki myyty!). Vastaanotto bullipiireissä oli mitä hienoin ja toivottavasti saadaan loputkin menemään ;)


Sain myös vihdoin kuvan taulusta, jonka maalasin viime kesänä Suskille. Pitäisi aloittaa maalaaminenkin taas. Sekä omaksi iloksi että ehkä myös toisten.


Ja sitten vielä kuva mun aamiaisesta, ihan vaan siksi, että tuli niin kivat värit ja oli ihan superhyvää :)

tiistai 16. syyskuuta 2008

Audrey Kawasakin heruttelua :D

Yksi rakkaimmista taiteilijoistani on ehdottomasti Audrey Kawasaki! Voisin tuijotella hänen taulujaan vaikka viikon putkeen, enkä silti kyllästyisi. Haaveena on saada joskus originaali Audreyn työ seinälle, mutta toistaiseksi edes printti riittäisi...

Olen kauan haaveillut tatuoinnista, ja todennäköisesti haen kuvaan vaikutteita Audreyn tytöistä :) Alla "muutama" herkku!