maanantai 2. joulukuuta 2013

Lounas á la Tony's deli

Viime viikolla meillä oli Tuokon kanssa asiakaspalaveri keskustassa, joten käytimme tilaisuuden hyväksi ja kutsuimme ihanan Kaisan lounaalle kanssamme. Paikaksi valikoitui Tony's deli, jossa ainoasataan Kaisa oli aiemmin käynyt. Odotuksia ei siis ollut ehtinyt kertyä.


Alkuasalaatti oli runsas ja hyvä. Ei mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta perushyvä. Kukkakaalisosekeitto sen sijaan oli ihan mahtavaa. Ihanan makeaa, samettista ja tasapainoista.


Pääruoaksi kaikki päätyivät samaan: pinaattirisottoon katkaravuilla. Ruoka oli niin herkullista, että hyvä ettei itku tullut! Ainoa miinuspuoli oli annoksen koko, joka oli VALTAVA. Alkusalaatin ja keiton jälkeen puoletkin olisi ollut tarpeeksi. Mä en ikinä valita liian isoista annoksista, päinvastoin, mutta nyt oli pakko. Eikä siinä mitään, tykkään ravintolan filosofiasta, joka on siis se, ettei kenekään tarvitse lähteä sieltä nälkäisenä ulos. Ei siis sinänsä mikään suuri miinus :)







1 kommentti: