maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ihastuttava Mustasaari

Kesä on siitä ihanaa aikaa, että myös arki-illat voi kuluttaa touhuamalla mielenkiintoisia asioita ja tekemällä retkiä lähialueille. Lämpöä ja valoa riittää pitkälle alkuyöhön, joten keli ei useinkaan ole este. Retkien ei todellakaan tarvitse olla kiivasta suorittamista, rento oleilu riittää.

Eräänä keskiviikkona suuntasimme ystäväporukalla Mustasaareen. Idea lähti siitä, että Tuuli oli käynyt melomassa saaren ympäri, ja kertoi meille legendaa pään kokoisista korvapuusteista. Pakkohan niitä oli lähteä ihmettelemään ja maistelemaan.

Normaalisti Mustasaari on auki 9-18, mutta keskiviikkoisin ja tortaisin se on auki aina yhdeksään asti. Maanantaisin saari on suljettu. Mustasaareen liikennöi yhteysalus Walhalla Taivallahden laiturista, joka sijaitsee Eteläisen Hesperiankadun päässä, Taivalsaaressa. Lauttamatka kestää 15 minuuttia ja menopaluulipun hinta on 4 euroa.





Kuulemma isoimmat korvapuustit (ne pään kokoiset) oltiin syöty jo aamupäivällä, mutta hyvin riitti nämäkin. Syötiin oma Hoon kanssa puokkiin. Tuuli ei jaksanut omaansa, Tuokko jaksoi ja auttoi mun kanssa vielä Tuuliakin. Herkullisia pullia kerrassaan. Suosittelen.




Saari on kaunis itsessään, mutta retken kohokohta oli se, että sain istua lampaiden keskellä ja paijata niitä kaikella lampaanhalimisenergiallani. Jonain päivänä mulla on vielä oma pikkulauma lampaita. Ne ovat kiehtovia, hurmaavia, lempeitä, herkkiä ja halittavia eläimiä.



Eipä mua isommin ystäväporukassa näkynyt. Siellä istuin onnellisena lampaiden keskellä ainakin puoli tuntia kaikessa rauhassa. Olisin istunut pidempäänkin, ellei muutkin ihmiskunnan edustajat olisi halunneet tehdä lampaisiin tuttavuutta. Mulle olisi riittänyt rauhallinen eläimellinen meno ilman ihmiskontakteja :)



Saarelta löytyy myös erilaisia kanoja, kukkoja ja kaneja.





Suosittelen Mustasaarta erityisesti arki-illan levähdyspaikaksi. Viikonloppuisin uskoisin menon olevan aktiivisempaa. Mene siis Mustasaareen, varsinkin, jos tykkään korvapuusteista, kallioista ja lampaista!

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, tännekin on päästävä. Piti mennä jo heti tänään (ja heti aamusta, että pääsisin ihmettelemään myös niitä jättiläispullia), mutta laiskiaisena nukuinkin vähän pitkäksi ja tyydyinkin vain hengailemaan Tikkurilan keskuspuiston lampaiden kanssa :)

    VastaaPoista