sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kiilan sunnuntaibrunssi

Bongasin Facebookista (jeee sosiaalinen media on hyvä) että ystäväni oli tyttärensä kanssa käymässä Helsingissä. Ehdotin tapaamista ja sovimme brunssitreffit Kiilaan täksi aamupäiväksi. Idea brunssin paikalle löytyi Brunssipartio blogista.

Normaalista poiketen (nukkuisin tyytyväisenä puoleen päivään) matkasin siis kello 11 läpi sateisen Helsingin kohti keskustaa ja odotettuja treffejä.


Me emme huomanneet minkään sortin putouksia, mutta muutoin brunssi oli monipuolinen ja hyvä. Jokaiselle löytyi jotain. Omiksi suosikeksini ylsi marinoidut oliivit, bbq-kanansiivet sekä appelsiinimehu. Myös daimsuklaamousse oli ihanaa. Niin ja tuoreista hedelmistä puhumattakaan.  Tärkeintä taisi kuitenkin olla hyvä seura!

Sunnuntaibrunssille tulee hintaa 19,90 € ja lisäksi voi halutessaan ostaa mimosan hintaan 3 €. Ei paha, ollakseen aivan Helsingin keskustassa. Sijainti on loistava. Paikka oli lähtiessämme aivan täynnä ja mennessäkin monessa pöydässä luki "varattu". Suositulta siis vaikuttaa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut ahdasta vaikutelmaa, johtuisiko sitten paikan tilavuudesta. Tänne voisi mennä toistekin.


Sai Pinja muutakin kuin vettä, ihan totta.
Kuva: Tiina Suvanto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti