perjantai 17. tammikuuta 2014

Tammikuinen Keinumäki

Viimeeksi kävimme Keinumäellä ennen lumien tuloa. Tällä vierailulla keskityimme remonteeraamisen ja sisustusfiilistelyn sijaan ulkoiluun, seurapeleihin ja hyvään ruokaan. Mukana oli ensimmäistä kertaa myös Henni ja Tuokko.




Saatiin maistaa paljon kehuttua leivinuunipizzaa. Voi hyvänen aika että oli hyvää! Onneksi täytteitä oli paljon, osa kun lensi suoriltaan uunin perille. Harjoitus taitaa tehdä mestarin tässäkin lajissa. Pohja oli parempi kuin missään pizzassa, jota olen aiemmin syönyt. Kyllä kannattaa tuo monen tunnin lämmittely!







Jälkkäriksi tilattiin pannukakkua, jota varten mä ja Hoo käytiin hakemassa huoltoasemalta kermaa. Sillä aikaa olivat onnistuneet mm. kaatamaan kuusen.

Mä suostuin pelaamaan SEKÄ Scrabblea ETTÄ Monopolia, jotka on molemmat mun inhokkeja (ensimmäinen oikeastaan vain silloin, jos joudun kisaamaan Hoota vastaan). Suostuin ihan vain siksi, että sain pannukakkua ja kermavaahtoa jälkiruoaksi. Noniin. Nyt tuli nälkä ja ikävä. Annikki, koska taas teet meille pannaria?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti