torstai 21. maaliskuuta 2013

Kevättä ja kasveja kotona

On se vaan kummallista, miten onnelliseksi ihminen voi tulla saadessaan viherkasvit elämään. En todellakaan ole mikään viherpeukalo, mutta jotain kasveja olen onnistunut meidänkin kodissa säilyttämään hengissä.

Tuonenkielo on hieman kärsinyt ja menettänyt jo kolme lehteä, nykyisillä vaikuttaa menevän ihan hyvin. Tuo mikälienee lehtikasvi vihreässä lasipullossa on välillä mullassa ja välillä leikkaan sen poikki ja juurrutan uudelleen. Musta on alkanut tuntumaan, että se elää helpoimmin pelkässä vedessä.

Etualalla kasvava sipuli aloitti toimintansa sipulipussissa ja jostain syystä päätin asettaa versoavan sipulin ruukkuun, sen kummemmin mitään ajattelematta. Siinä se nyt on sitten ruukussa kökkien käyttänyt suurimman osan energiastaan. Kohta pitäisi varmaankin aterioida tuoretta kevätsipulia. Löysin sopivan kokoisen pullon jostain keittiön uumenista ja kokeilen nyt, saisinko uuden sipulin versoamaan juuristaan veden avulla. Pieni viherrys siellä pilkottaa ja uusia juuriakin näyttäisi kasvavan!

Orkidea muutti meille ystävänpäivänä. Tämä yksilö vietti elämäänsä aiemmin kuulemma Lidlissä, joten mitään tavoitteita sen hengissäpysymiselle ei ollut. Toistaiseksi menee ihan hyvin. Narsissin ostin tänään heräteostoksena Siwasta. Onpahan ainakin hetkellisesti väriä :)
 

Siellä se sipulinverso pilkottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti