torstai 13. syyskuuta 2012

Taivaallista arkiruokaa eli Aurajuustokastiketta kera kasvisten ja broilerin.

Mulla on muutama "pikaruoka" joita tykkään tehdä silloin, kun haluan jotain todella hyvää ja samalla nopeaa (joo ja epäterveellisehköä). Toinen on Aura-punajuurisalaatti ja toinen on Aurajuustokastike keitetyille juureksille ja kanalle.

  1. Tänään tehtiin kukkakaalia ja porkkanaa. Vaihtoehtoisesti tai lisäksi voi keitellä bataattia, lanttua tai ihan vaikkapa perunaa. Ensin keitetään porkkanat niin että ne vähän pehmenevät ja sitten sekaan heitetään kukkakaalit. Itse käytän liemessä yleensä joko pelkkää suolaa tai kasvisliemikuutiota. Annetaan jäädä hieman napakoiksi. 
  2. Siinä vaiheessa kun lisäät kukkakaalit niin voit alkaa paistamaan broilerinfileitä. Me haetaan yleensä kanat Chef Wotkinsilta, silloin tietää että saa hyvää, joka kerta. Tärkeintä on varmaan muistaa, ettei paista tipusia liian kauaa, kuiva kana on pahaa. Paistamiseen käytin Oivariinia ja sekaan lorottelin soijaa.
  3. Kun kanat oli kypsiä, nostin ne lautaselle odottamaan ja kaadoin pannuun kuohukermaa purkillisen (2 dl) ja murustelin sekaan Aurajuuston. Kyllä, ihan koko kimpale meni ja kyllä, tiedän ettei se ole terveellistä. Siinä vaiheessa kun juusto on melkein sulanut lisäsin sekaan vähän Maizenaa (sitä, joka liotetaan ensin kylmään nesteeseen. Olisinkohan liottanut ruokalusikallisen puoleen desiin tai jotain sinne päin). Hetki vielä liedellä ja valmista. 
Oikeastaan on ihan sama, mitä paistaa. Kanojen sijaan voi laittaa vaikka seitanpihvejä tms. kunhan ne paistaa runsaassa rasvassa ja tekee kastikkeen siihen. Jos ei halua tehdä muuta kuin kasviksia, niin lisäisin pannuun silti pikkuisen oivariinia ja soijaa ennen kerman lisäämistä :)


2 kommenttia:

  1. Oijoi, mitä herkkusia taas! Mutta miksi ihmeessä Oivariinia eikä ihan rehellisesti vaan voita?

    VastaaPoista
  2. Oivariini on hyvä herkku silloin kun ei ole voita kaapissa :)

    VastaaPoista