torstai 6. syyskuuta 2012

Meikitön päivä, minulla melkein joka päivä.


Huomasin sukulaiseni Facebooksivulta, että tänään 6.9.2012 vietetään "Meikitöntä päivää". Ei mikään ihme, että on mennyt minulta ihan ohi. Henkilökohtaisesti minulla on melkein joka päivä meikitön päivä. Silloin tällöin, jos haluan arkipanostaa, laitan sävyttävää kosteusvoidetta sekä ripsiväriä. Siinä se. Toki välillä on paikkoja, päiviä ja tilaisuuksia, kun haluaa panostaa ulkonäköönsä enemmän.

Kyse ei ole niinkään siitä, ettenkö haluaisi olla huoliteltu tai kaunis, perushygieniaa unohtamatta. Uskon olevani näitä asioita ilman ylimääräisten minuuttien käyttämistä peilin edessä, joka päivä. Koen, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin itsensä puunaaminen. Tykkään toki silloin tällöin laittautua, päivittäisessä elämässä kuitenkin suosin luonnollisuutta.

Ideana päivä on silti mielestäni hyvä ja monelle varmasti tarpeellinen. Jos ei muuten, niin ainakin ajatusten herättäjänä ja itsepohdiskelun paikkana :)

Meikitön päivä on Joutsenmerkin kampanja ympäristöystävällisemmän kosmetiikan puolesta. Tapahtuman avulla Joutsenmerkki haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kaikilla kulutusvalinnoilla on suora merkitys ympäristön hyvinvointiin.



Lisää tietoa Joutsenmerkin sivuilta ja lista Joutsenmerkityistä kosmetiikkatuotteista






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti