tiistai 29. syyskuuta 2009

"You are an awesome girl"-award

Sain ystävältäni Annikalta haasteen, johon vastaan nyt (vaikka voisin, pitäisi, täytyisi tehdä töitä..). Eli, haasteessa on tarkoitus kertoa itsestään 10 enemmän tai vähemmän kiinnostavaa asiaa.
  1. Olen ehkä epäsiistein tietämäni ihminen. Nautin silti suunnattomasti, kun saan kotini järjestykseen ja kauniita asiat esille, tämä nautinnon hetki tosin tapahtuu aivan liian harvoin ja kestää aivan liian vähän aikaa...
  2. Syön pizzasta ensin reunat ja lopuksi sisuksen. Useimmiten päätän jo alussa, mikä on viimeinen kohta jonka syön (sisältää todennäköisesti paljon aurajuustoa tai muuta täytettä). Saatan myös dipata reunoja salaatinkastikkeeseen. Jätän myös berliininmunkista hillo-osan viimeiseksi, siten, että viimeinen palanen sisältää myös kuorrutetta. Saan raivarit, jos joku haukkaa mun hillokohdan tai viimeisen kuorrutepalan mun munkista.
  3. Olen suunnaton juustoaddikti. Lempipaikkani on Stokkan juustotiski. Jos mulla olisi tarpeeksi rahaa, voisin elää juustoilla.
  4. Tykkään Matista ja Teposta. Pienenä olin niitten konsertissa Leppävaaran Maximarketissa ja osasin kaikkien laulujen sanat ulkoa. Olin noin kuusivuotias.
  5. Tykkään kehuista. Välillä tuntuu, että olen niihin niin heikkona, että mut saisi oikeilla sanoilla tekemään ihan mitä vaan...
  6. Olen täysin kyvytön hoitamaan raha-asioitani järkevästi. Säästäminen ei ole mun juttu, vaikka saisi olla. Tuhlaan kaiken heti. Luottokorttini leikattiin kahtia, koska en osaa elää rahojeni mukaan. Tiesin tämän tosin jo silloin, kun luottokorttia otin (jotta sain rakkaimman Hennikkini), eli tämä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä. Maksan kyllä silti velkani pois.
  7. Suurin osa lapsuuteni muistoista liittyy ruokaan. Mietin asioita ruoan kautta. Olen suurista suurin kulinaristi ja syön lähestulkoon mitä vaan. Mä en elä ruoasta vaan elän ruokaa varten...
  8. Olen ihan koukussa Facebookkiin. Olen tosi iloinen, että olen löytänyt monia vanhoja kavereita uudestaan naamakirjan avulla. Se on mitä mainioin tapa pitää yhteyttä ihmisiin.
  9. Haluaisin muuttaa ulkomaille, ainakin vähäksi aikaa. Isona haluan omakotitalon (jota uskottelen voivani hoitaa) ja possun.
  10. Olen uskomattoman onnellinen kodistani, joka on 14. kerroksessa. Olen aina rauhoittunut kaupungin valoista (toisaalta myös innostunut ja saanut voimaa). Rakastan sitä hetkeä, kun lentokone laskeutuu yöllä, ja näkee kaikki kaupungin valot ilmasta. Mulla on kotona nyt vähän samanlainen fiilis.
Siinäpä ne. Haasteen voisin lähettää ystävälleni Varpulle Jyväskylään! Toivottavasti Varpu ei ole tätä jo tehnyt, jos olet, niin keksi 10 uutta!

1 kommentti:

  1. Hehei! Eksyin blogiis ja on kyl hyvää luettavaa :) Mulla on sama juttu noihin kaupungin valoihin liittyen (vaikka nyt muutinkin keskelle metsää)!

    Ja sun portfolios on kans niin hieno, yksinkertainen mutat silti sun oloinen ja hyvät värit valittuina :)

    -veera- (se ääänityttö koulusta :P)

    VastaaPoista