tiistai 30. heinäkuuta 2013

Synttäriviikonloppu Jyväskylässä

Viime viikonloppuna plakkariin lävähti taas uusi vuosikerta. Kävimme juhlistamassa syntymäpäivääni Jyväskylässä äidin ruokapatojen äärellä. Juhlintaan osallistui myös ihastuttava Nilkandereiden perhe, jonka olen tuntenut tasan niin kauan, kun olen tässä maailmassa ollut.


Äiti leipoi herkullisen kolmen tunnin leivän ja me kerättiin Hoon ja Hennin kanssa vadelmia. Niitä oli aivan sairaan paljon. 15 minuutin keräämisellä saatiin kasaan n. kolme litraa marjoja. Henni tykkäsi vadelmista siinä missä mustikoista ja mansikoistakin. Vattuja riitti kuulemma Hoon äidillekin, joka kävi tänään keräämässä osansa.



Lauantaina tarjoiltiin vieraille taivaallista kanttarellikastiketta ja venäläistä katkarapusalaattia. Lisäksi syötiin merilohta ja ratatouillea.



Äidin pihasta mun on pitänyt ottaa kuvia jo pitkään. Rakastan sen rehottavaa ja rustiiikkista tunnelmaa.






Pienen Livia-vauvan kärryissä oli Hennin iloksi "kaksi" kerrosta! Suurta riemua meissä ihmisissä aiheutti Hennin omatoiminen änkeytyminen alatasolle. Mä olen koko ajan vakuuttuneempi, että mikäli ikinä lisäännyn, meidän tarvitsee ostaa kaksosrattaat ihan vaan siksi ettei Henni tule mustasukkaiseksi (tai mä joudu kantamaan sitä koko lenkkiä).


Sunnuntaina vierailimme Tervaharjussa ihastelemassa hevosia ja muita eläimiä. Samalla haimme Erinin kakkukekkereille. Parasta oli päästä pitkästä aikaa halimaan syliheppa Puntoa. Jos et vieläkään tiennyt, mä TODELLAKIN haluaisin oman paikan maalta (ja oman hevosen... ja lampaita....).... 





Perinteiden mukaisesti syntymäpäivänä syötiin mansikkakakkua, joka oli tällä kertaa höystetty itsepomimillamme vadelmilla. Tarjolla oli myös prinssinakkeja ja pikkulihapullia. Samat tarjoilut ollut nyt 32 vuotta. Hyvää edesmennyttä syntymäpäivää minulle ja Impulle, sekä kaikille muille sunnuntaina juhlineille :)

2 kommenttia:

  1. Onnea!
    Äitisi piha on tdella kaunis...tykkään....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan se kaunis, vaikka hieman homssuinen tällä hetkellä. Toisaalta en niin paljon täydellisesti hoidetuista tykkääkään...

      Poista