Loviisa

Haaveet maalaistalosta jatkuvat toistaiseksi vain haaveina. Edistyksenä voidaan pitää sitä, että olemme päättäneet tehdä ekskursioita Uudenmaan pikkukuntiin, kyliin ja kaupunkeihin. Eräänä kesäisenä viikonloppuna auton keula suuntasi Loviisaan, joka osoittautui vielä Porvootakin viehättävämmäksi. Okei, Porvoossa on varmasti enemmän tehtävää ja nähtävää, mutta Loviisa valloitti kaikessa hiljaisuudessaan. 

Hennikin pääsi matkalle mukaan. Löysimme iloksemme myös koiraystävällisen kahvila Tuhannen Tuskan jonka sisäpihalla nautimme herkulliset kakkukahvit.

Karjalaa loppukesästä 2013 osa 2 // Ne kaikki muut kuvat...

Aunus ei ehkä ole viihdyttävimpiä saati kauneimpia Venäjän kaupunkeja, mutta voi näitä kyliä tässä ympäristössä! Parasta kaikissa Venäjän matkoissani on kuitenkin ihmiset ja heidän ystävällisyytensä sekä vieraanvaraisuutensa.

Koska kuvat kertovat enemmän kun sadat sanat, saatte nauttia Karjalan matkastamme näiden kuvien kautta.

 

 

Karjalaa loppukesästä 2013 osa 1 // Eläimet

Miniloma Karjalassa on ohi. Monta hyvää muistoa jäi, mutta aloitetaan postaussarja mulle rakkaimmista, eläimistä. Yleensä kuvat pursuavat koiria, mutta tällä matkalla koirat olivat selkeässä vähemmistössä, joten eipä niitä näy kuvissakaan. Kissoja, lehmiä, sonnivasikoita ja possuja sensijaan näkyy kyllä.

Siellä ne lehmät ottivat aurinkoa, tienpientareella ilman huolen häivää. Kilttejä olivat.

Kissoja Suuri Seljän kylässä. 

Tämä pieni sonnivasikka oli vasta kuukauden ikäinen. Nimekseen pieni hurmuri sai Fedja. En tosin ole ihan varma, jäikö nimi virallisesti elämään. Kovasti sai talon isäntäväki vakuutettua minut siitä, että nimi on ihan hyvä ja saa jäädä. Jos saisin päättää, meillä olisi navetta ensi kesänä ja hakisin Fedjan meille. Taitaa vaan käydä niin, että lihoiksi menee ensi syksynä.

Vasikoita, lehmiä ja possuja Nurmoilan kylässä, Tanjan talossa. Tänne oli jo ollutkin ikävä. Ehkä mun lehmienhalimiskiintiö on nyt hetkeksi tyydytetty. Omalehmähimo ei kyllä ainakaan helpottanut...

Hurmaava Keinumäki

Huh huh. Samaan aikaan kauhea kateus ja hehkutus. Ystäväpariskuntamme osti talon Lohjalta. Eikä ihan minkälaista taloa tahansa, vaan hurmaavan mansardikattoisen kivitalovanhuksen pienen metsäisen kukkulan päältä, Keinumäeltä. Kuten varmasti hyvin tiedätte, haaveeni on oma talo Uudeltamaalta, jostain Helsingin lähettyviltä. Olen siis hyvin hyvin kateellinen, silleen hyvällä tavalla. Käytiin kyläilemässä viime viikolla ja paluumatkalla Hoo totesi, että nyt on hyvä käydä kylässä testailemassa tuota matkaa ja jos ei ala väsyttämään, niin voidaan oikeasti jonain päivänä hommata se oma talo (joo, sitten kun on rahaa tai saadaan sellaista pankista).

Keinumäessä riittää puuhaa. Kaikki vaikuttaa olevan rakenteellisesti ookoossa kunnossa, mutta koskaanhan ei talovanhuksista tiedä ennen kuin eteen sattuu. Me ollaan ainakin talkoissa mukana niin paljon kuin kyetään. Nyt on hyvä hetki testata ja katsella tuota remontointivaihetta ja matkustelua. Samalla voi hieman heijastella sitä omaan elämään ja mahdolliseen muutokseen. Mun kateutta Keinumäestä helpottaa ainakin se, että kaava-alueessa ei ole mahdollisuutta karjanpidolle. Mä haluan eläimiä, joten paikan on ehdottomasti mahdollistettava eläintenpito.

Tässä vielä yksityiskohtia ja fiiliksiä vanhasta talosta. Jos mä saisin päättää, tämä ihana oranssi tapetti jäisi eteiseen! Upeat kakluunit löytyvät joka huoneesta ja keittiötä komistaa jykevä leivinuuni. Pintojen purku alkaa kuulemma olla jo muutaman huoneen osalta finaalissa, ehkä pian nähdään uutta pintaa. Haluan äkkiä takaisin kylään! Talon tarinaa voit seurata myös Keinumäen omasta blogista.